Tässä se on! Vantaan SM - hiihdot 2014 - tapahtuman ensimmäinen blogi! Blogissa pääset seuraamaan tavallisen tallaajan tutustumismatkaa hiihdon maailmaan. Oma hiihtourani on loppunut ainakin 15 vuotta sitten. Olen kuitenkin päättänyt, että seuraavien kuukausien aikana tulen nousemaan niin suksille kuin suksilla takaisin ladulle ja tiedän, missä Suomen nykyhiihto menee ja kuka sitä hallitsee. Seuraamalla tätä blogia, tiedät sinäkin!
Olen kuitenkin innosta puhisten lähtenyt SM -hiihdot 2014 Vantaa - projektiin mukaan. Projektitiimiimme kuuluu seitsemän Hyvinkään Laurea -ammattikorkeakouluopiskelijaa ja pääasiassa tehtävänämme on ylläpitää ja markkinoida sosiaalisen median kanavia, kuten Facebookia ja tätä blogia. Toki toimenkuvia on muitakin liittyen esimerkiksi printtimainontaan ja kouluyhteistyöhön. Itse toimin kaikkien muiden tehtävien ohessa projektin sihteerin roolissa ja minulla on ilo ja kunnia kirjoittaa teille ajatuksia ja tuntemuksia hiihtoon tutustumisesta sekä tuoda esille mielenkiintoisia henkilöitä ja kaikkea sitä, mitä kuuluukaan hiihtoon urheilulajina ja totta kai, kertoa ja seurata itse tapahtuman suunnittelua ja järjestelyjä.
Mutta onpas kyllä huippua olla tässä tiimissä ja varsinkin tässä koko projektissa mukana! Hiihto valkenee itselle ja toivottavasti myös muille aivan uusin silmin! Kaikki tämä huipentuu, kun Vantaan Hiihtoseura järjestää SM – hiihdot Vantaalla 17.1. - 19.1.2014! Kaikki mukaan Hakunilaan, mekin olemme siellä!
Tässä kirjoituksessa jokainen tiimimme jäsen kertoo hieman omia ajatuksiaan hiihdosta sekä omasta toimenkuvastaan projektissa. Toivottavasti nämä tarinat saavat teidätkin hetkeksi muistelemaan ei ehkä sitä kamalinta, mutta hauskinta ja kivointa kokemustanne hiihdosta.
Olen Johanna, nuorempana hiihdin jonkin verran, mutta aikuisiän hiihtokokemuksissa ei ole kyllä kehumista. Hiihtointoni laantui kun ikää tuli, enkä halunnut omistaa suksia, koska kaikki se intohimo hiihtämiseen oli murskattu, jos ei koulussa, niin yhteisillä pohjoisen lomilla vanhempien, tarkemmin ottaen isäni toimesta. Ja nyt, näin aikuisena minulla ei ole tietoa saatikka taitoa koko lajiin. Mieleeni nousee ainoastaan kamalin hiihtokokemukseni, joka saa minut edelleenkin voimaan pahoin ja jätän jälleen hiihtohaaveeni. Toki olen yrittänyt hiihtää vuosien varrella aina silloin tällöin, mutta ei! Kun suksi ei luista, niin se ei luista. Aikoinaan, niin kuin joka vuosi, olimme perinteisesti Rukalla viettämässä hiihtolomaa. Eräänä päivänä isäni, joka tykkäsi hiihtää, mutta ei varmasti tajunnut noin 10 -vuotiaiden tyttäriensä rajallisia jaksamisia, päätti, että koko perhe lähtee hiihtämään pienen lenkin ylläpidetyille laduille. Alkuunhan reissu oli oikein mukava, naurua riitti ja laduilla päästiin eteenpäin. Rukalla ladut on tehty niin, jotta ihmiset pysyvät jossain ruodussa lenkeillänsä, on reitit ja niiden pituudet merkattu. Ilmeisesti isäni kärsi jo tuolloin heikentyneestä näöstä, koska pian löysimme itsemme reilun 10 km lenkiltä, josta ei enää siinä vaiheessa kannattanut kääntyä takaisinkaan. Muistan kyllä istuneeni jossain laavussa eväitä syömässä, mutta kaikista parhaiten mieleeni on jäänyt se lapsen kokema tuska ja vääryys ”Jaksa vielä hetki, olemme aivan pian perillä”. Pianhan se on tuntienkin päästä, voimattomana, väsyneenä ja kiukkuisena. Taisi perheestämme joku luovuttaa ja kantaakin suksiansa. Tämän reissun jälkeen hiihtäminen sai jäädä, isä on saanut mennä lenkeillensä yksin ja me perheen muut jäsenet olemme keskittyneet johonkin muuhun. Tosin äiti sekä sisko ovat löytäneet lajin jo uudestaan, minä jääräpäisyyttäni vielä harkitsen.
Nimeni on Antti ja ensimmäinen kosketukseni hiihtoon on tullut jo varsin nuorena. Sukuni on hiihtohullua kansaa, joten lajilta en ole itsekään välttynyt. Ensimmäiset sukseni olen saanut lahjaksi kaksi- tai kolmevuotiaana ja sen jälkeen välineitä päivitettiin tiuhaan. Ensimmäisiin kilpailuihini olen voitokkaasti osallistunut neljävuotiaana. Neljävuotiaana alkanut ”hiihtourani”, kesti jopa kymmenkunta vuotta. Tähän aikaan mahtui lähinnä yleisurheiluharrastuksen ehdolla ja ohella, lähinnä piirikunnallisiin osallistumista ja muutamiin isompiinkin kilpailuihin lähdin mukaan. Pienellä paikkakunnalla asuneena ei juuri muita harrastusvaihtoehtoja ollut. Vuosiin mahtui niin onnistumisia kuin pettymyksiä, mutta silti ikimuistoisimmat hiihtohetket olen kokenut penkkiurheilijana. Nykyään hiihdän omaksi ilokseni muutamia kertoja talvessa ja seuraan hiihtoa television välityksellä ja joskus paikanpäälläkin.
Toimin Laurean viestintätiimissä projektityöntekijänä ja vastaan tiimin puolesta kisojen printtimainonnasta. Koska urheilu kiinnostaa, projektiin hakeminen oli itsestään selvyys. Tavoitteena on myös menestyä tiiminvälisissä hiihtokilpailuissa, etenkin sprinttimatkalla:)
Nimeni on Elsi van Beukering, opiskelen Hyvinkäällä Laurea Ammattikorkeakoulussa ja toimin Vantaan SM-hiihdot 2014 projektissa projektijohtajana, tehtäväni on siis huolehtia siitä että projekti tulee toteutumaan toimeksiantajan asettamien tavoitteiden mukaisesti.
Elävin muistoni hiihdosta on ala-aste ajoilta, koulun liikuntapäivältä. Oli aurinkoinen pakkaspäivä, kun lähdimme hiihtämään Helsingin Paloheinään. Alku sujuikin mukavasti, mutta noin puolessa välissä hiihtomatkaa tuli jyrkempi alamäki, joka päättyi mutkaan. Vauhti taisi päästä liian kovaksi ja mäen laskettuani suorastaan syöksyin ulos ladulta hankeen ja siinä rytäkässä suksikin katkesi. Tuon päivän jälkeen en ole suksia jalkaani laittanut. Kyse ei ole pelosta, pikemminkin vain totesin itselleni, ettei hiihto ole minun lajini. Nyt aikuisiällä olisi mukavaa kokeilla lajia uudestaan, ehkäpä tämän projektin kautta löydän uuden harrastuksen itselleni.
Nimeni on Rasmus ja olen 21-vuotias miehenalku, joka on aina ollut kiinnostunut hiihdosta. Nuorempana tuli talvisin hiihdettyä satoja kilometrejä, mutta lähiaikoina hiihtoa on enimmäkseen tullut seurattua televisoista. Hiihdon tilalle on tullut muita harrastuksia. Tähän projektiin halusin siksi, että aihe kiinnosti minua ja halusin haastaa itseni tämän kokoluokan projektissa. Projektissa toimin Facebook - tiimissä, joka vastaa Facebookkiin tehdystä materiaalista ja markkinoinnista.
Olen Saara ja SM – hiihdot 2014 Vantaa - projektitiimissä päätehtäviini kuuluu Facebook – sivujen ylläpitäminen. Teen myös muita projektiin liittyviä tehtäviä yhdessä muun tiimin kanssa.
Tarinani hiihdon parissa on erittäin lyhyt mutta sitäkin loistokkaampi. Ikää oli viisi vuotta ja sain joululahjaksi kummitädiltäni porkat ja sukset. Niille tuli käyttöä, kun päiväkodissa koitti Muumi - hiihtokisat ja yhtenä tehtävänä oli suorittaa erittäin hankalaksi osoittautunut Lapin käännös. Lapin käännös tarkoittaa kääntymistä ladulla 180 astetta. Kilpailussa oli tarkoitus suorittaa useampi tehtävä, mutta oma päiväni kului lapin käännöksen parissa.
Kaikesta huolimatta päivä päättyi onnellisesti, kun vihdoin suoritin tämän niin vaikeana pitämäni tehtävän. Vaikka en pääsytkään palkintosijoille Muumi -hiihtokilpailussa, äiti palkitsi minut kuumalla kaakaolla vaahtokarkkien kera ja kannustavilla sanoilla. Nykyään olen loistava Lapin käännöksen tekijä.
Olen Selina ja projektitiimissä kuulun ryhmään, joka vastaa printtimainonnasta. Toki autan myös muissa projektiin liittyvissä tehtävissä ja asioissa. Minusta hiihto on hieno laji. Siitä kun itse olen viimeksi hiihtänyt, on tosin muutama tovi vierähtänyt mutta muistikuvat ovat ihastuttavia. Mitään hauskoja kommelluksia tai suuria seikkailuja en ole kokenut, vaikka varsinkin pikkuisena tuli sivakoitua metsässä harva se päivä. Jos asuisin hyvän hiihtoladun lähellä ja minulla olisi sukset niin voisin kuvitella harrastavani hiihtoa, ainakin siihen asti kunnes onnistuin telomaan itseni.
Olen Henna Differt, 20-vuotias juuri liiketalouden opinnot aloittanut ja toivottavasti tuleva tradenomi. Tässä SM-hiihtoprojektissa työskentelen yhdessä muiden tiimin jäsenten kanssa ja vastuullani on muun muassa julistekoordinointi. On varmasti hauskaa nähdä ja kokea lajia näin vähän erilaisesta näkökulmasta tämän projektin kautta! Oma hiihtotaipaleeni ei ole kovin pitkä ja siihen kuuluvat lähinnä koulun pakolliset hiihto-osuudet sekä muutamat itsenäiset hiihtoyritykset. Tykkään kyllä hiihtämisestä silloin kun kaikki sujuu, on mukavaa liikkua talvella luonnossa ja mennä kovaa alamäkiä. Nyt en ole moneen talveen suksiin koskenut, vaikka sellaiset jostain varastosta saattavat löytyä. Nuorempana tuli hiihdettyä monia latuja esimerkiksi Levin reissuilla siinä missä muut laskettelivat laudalla. Vaikka hiihtoa lajina en niin paljon tunnekaan, on mielipiteeni hyvin positiivinen. Harrastetasolla se antaa kaikille mahdollisuuden ja se on helppo aloittaa sekä tekniikka aika nopea oppia. Kilpailutasolla siinä on erilaisia lajeja, joita on jännittävää seurata katsojan näkökulmasta paikan päällä tai kotisohvalta.
SM –hiihdot 2014 Vantaa – projektin avulla meillä on mieletön mahdollisuus päästä seuraamaan hiihtoa eturivistä. Varmasti tulemme oppimaan paljon lajista ja eihän sitä vielä tiedä, mistä kaikkialta itsemme löydämme.
On aika etsiä jokaisen sisäinen hiihtäjä, vaikka lunta ei vielä olekaan ja alkaa valmistautua tulevan talven koitoksiin.
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille,
Johanna
Olen kuitenkin innosta puhisten lähtenyt SM -hiihdot 2014 Vantaa - projektiin mukaan. Projektitiimiimme kuuluu seitsemän Hyvinkään Laurea -ammattikorkeakouluopiskelijaa ja pääasiassa tehtävänämme on ylläpitää ja markkinoida sosiaalisen median kanavia, kuten Facebookia ja tätä blogia. Toki toimenkuvia on muitakin liittyen esimerkiksi printtimainontaan ja kouluyhteistyöhön. Itse toimin kaikkien muiden tehtävien ohessa projektin sihteerin roolissa ja minulla on ilo ja kunnia kirjoittaa teille ajatuksia ja tuntemuksia hiihtoon tutustumisesta sekä tuoda esille mielenkiintoisia henkilöitä ja kaikkea sitä, mitä kuuluukaan hiihtoon urheilulajina ja totta kai, kertoa ja seurata itse tapahtuman suunnittelua ja järjestelyjä.
Mutta onpas kyllä huippua olla tässä tiimissä ja varsinkin tässä koko projektissa mukana! Hiihto valkenee itselle ja toivottavasti myös muille aivan uusin silmin! Kaikki tämä huipentuu, kun Vantaan Hiihtoseura järjestää SM – hiihdot Vantaalla 17.1. - 19.1.2014! Kaikki mukaan Hakunilaan, mekin olemme siellä!
Tässä kirjoituksessa jokainen tiimimme jäsen kertoo hieman omia ajatuksiaan hiihdosta sekä omasta toimenkuvastaan projektissa. Toivottavasti nämä tarinat saavat teidätkin hetkeksi muistelemaan ei ehkä sitä kamalinta, mutta hauskinta ja kivointa kokemustanne hiihdosta.
Olen Johanna, nuorempana hiihdin jonkin verran, mutta aikuisiän hiihtokokemuksissa ei ole kyllä kehumista. Hiihtointoni laantui kun ikää tuli, enkä halunnut omistaa suksia, koska kaikki se intohimo hiihtämiseen oli murskattu, jos ei koulussa, niin yhteisillä pohjoisen lomilla vanhempien, tarkemmin ottaen isäni toimesta. Ja nyt, näin aikuisena minulla ei ole tietoa saatikka taitoa koko lajiin. Mieleeni nousee ainoastaan kamalin hiihtokokemukseni, joka saa minut edelleenkin voimaan pahoin ja jätän jälleen hiihtohaaveeni. Toki olen yrittänyt hiihtää vuosien varrella aina silloin tällöin, mutta ei! Kun suksi ei luista, niin se ei luista. Aikoinaan, niin kuin joka vuosi, olimme perinteisesti Rukalla viettämässä hiihtolomaa. Eräänä päivänä isäni, joka tykkäsi hiihtää, mutta ei varmasti tajunnut noin 10 -vuotiaiden tyttäriensä rajallisia jaksamisia, päätti, että koko perhe lähtee hiihtämään pienen lenkin ylläpidetyille laduille. Alkuunhan reissu oli oikein mukava, naurua riitti ja laduilla päästiin eteenpäin. Rukalla ladut on tehty niin, jotta ihmiset pysyvät jossain ruodussa lenkeillänsä, on reitit ja niiden pituudet merkattu. Ilmeisesti isäni kärsi jo tuolloin heikentyneestä näöstä, koska pian löysimme itsemme reilun 10 km lenkiltä, josta ei enää siinä vaiheessa kannattanut kääntyä takaisinkaan. Muistan kyllä istuneeni jossain laavussa eväitä syömässä, mutta kaikista parhaiten mieleeni on jäänyt se lapsen kokema tuska ja vääryys ”Jaksa vielä hetki, olemme aivan pian perillä”. Pianhan se on tuntienkin päästä, voimattomana, väsyneenä ja kiukkuisena. Taisi perheestämme joku luovuttaa ja kantaakin suksiansa. Tämän reissun jälkeen hiihtäminen sai jäädä, isä on saanut mennä lenkeillensä yksin ja me perheen muut jäsenet olemme keskittyneet johonkin muuhun. Tosin äiti sekä sisko ovat löytäneet lajin jo uudestaan, minä jääräpäisyyttäni vielä harkitsen.
Nimeni on Antti ja ensimmäinen kosketukseni hiihtoon on tullut jo varsin nuorena. Sukuni on hiihtohullua kansaa, joten lajilta en ole itsekään välttynyt. Ensimmäiset sukseni olen saanut lahjaksi kaksi- tai kolmevuotiaana ja sen jälkeen välineitä päivitettiin tiuhaan. Ensimmäisiin kilpailuihini olen voitokkaasti osallistunut neljävuotiaana. Neljävuotiaana alkanut ”hiihtourani”, kesti jopa kymmenkunta vuotta. Tähän aikaan mahtui lähinnä yleisurheiluharrastuksen ehdolla ja ohella, lähinnä piirikunnallisiin osallistumista ja muutamiin isompiinkin kilpailuihin lähdin mukaan. Pienellä paikkakunnalla asuneena ei juuri muita harrastusvaihtoehtoja ollut. Vuosiin mahtui niin onnistumisia kuin pettymyksiä, mutta silti ikimuistoisimmat hiihtohetket olen kokenut penkkiurheilijana. Nykyään hiihdän omaksi ilokseni muutamia kertoja talvessa ja seuraan hiihtoa television välityksellä ja joskus paikanpäälläkin.
Toimin Laurean viestintätiimissä projektityöntekijänä ja vastaan tiimin puolesta kisojen printtimainonnasta. Koska urheilu kiinnostaa, projektiin hakeminen oli itsestään selvyys. Tavoitteena on myös menestyä tiiminvälisissä hiihtokilpailuissa, etenkin sprinttimatkalla:)
Nimeni on Elsi van Beukering, opiskelen Hyvinkäällä Laurea Ammattikorkeakoulussa ja toimin Vantaan SM-hiihdot 2014 projektissa projektijohtajana, tehtäväni on siis huolehtia siitä että projekti tulee toteutumaan toimeksiantajan asettamien tavoitteiden mukaisesti.
Elävin muistoni hiihdosta on ala-aste ajoilta, koulun liikuntapäivältä. Oli aurinkoinen pakkaspäivä, kun lähdimme hiihtämään Helsingin Paloheinään. Alku sujuikin mukavasti, mutta noin puolessa välissä hiihtomatkaa tuli jyrkempi alamäki, joka päättyi mutkaan. Vauhti taisi päästä liian kovaksi ja mäen laskettuani suorastaan syöksyin ulos ladulta hankeen ja siinä rytäkässä suksikin katkesi. Tuon päivän jälkeen en ole suksia jalkaani laittanut. Kyse ei ole pelosta, pikemminkin vain totesin itselleni, ettei hiihto ole minun lajini. Nyt aikuisiällä olisi mukavaa kokeilla lajia uudestaan, ehkäpä tämän projektin kautta löydän uuden harrastuksen itselleni.
Nimeni on Rasmus ja olen 21-vuotias miehenalku, joka on aina ollut kiinnostunut hiihdosta. Nuorempana tuli talvisin hiihdettyä satoja kilometrejä, mutta lähiaikoina hiihtoa on enimmäkseen tullut seurattua televisoista. Hiihdon tilalle on tullut muita harrastuksia. Tähän projektiin halusin siksi, että aihe kiinnosti minua ja halusin haastaa itseni tämän kokoluokan projektissa. Projektissa toimin Facebook - tiimissä, joka vastaa Facebookkiin tehdystä materiaalista ja markkinoinnista.
Olen Saara ja SM – hiihdot 2014 Vantaa - projektitiimissä päätehtäviini kuuluu Facebook – sivujen ylläpitäminen. Teen myös muita projektiin liittyviä tehtäviä yhdessä muun tiimin kanssa.
Tarinani hiihdon parissa on erittäin lyhyt mutta sitäkin loistokkaampi. Ikää oli viisi vuotta ja sain joululahjaksi kummitädiltäni porkat ja sukset. Niille tuli käyttöä, kun päiväkodissa koitti Muumi - hiihtokisat ja yhtenä tehtävänä oli suorittaa erittäin hankalaksi osoittautunut Lapin käännös. Lapin käännös tarkoittaa kääntymistä ladulla 180 astetta. Kilpailussa oli tarkoitus suorittaa useampi tehtävä, mutta oma päiväni kului lapin käännöksen parissa.
Kaikesta huolimatta päivä päättyi onnellisesti, kun vihdoin suoritin tämän niin vaikeana pitämäni tehtävän. Vaikka en pääsytkään palkintosijoille Muumi -hiihtokilpailussa, äiti palkitsi minut kuumalla kaakaolla vaahtokarkkien kera ja kannustavilla sanoilla. Nykyään olen loistava Lapin käännöksen tekijä.
Olen Selina ja projektitiimissä kuulun ryhmään, joka vastaa printtimainonnasta. Toki autan myös muissa projektiin liittyvissä tehtävissä ja asioissa. Minusta hiihto on hieno laji. Siitä kun itse olen viimeksi hiihtänyt, on tosin muutama tovi vierähtänyt mutta muistikuvat ovat ihastuttavia. Mitään hauskoja kommelluksia tai suuria seikkailuja en ole kokenut, vaikka varsinkin pikkuisena tuli sivakoitua metsässä harva se päivä. Jos asuisin hyvän hiihtoladun lähellä ja minulla olisi sukset niin voisin kuvitella harrastavani hiihtoa, ainakin siihen asti kunnes onnistuin telomaan itseni.
Olen Henna Differt, 20-vuotias juuri liiketalouden opinnot aloittanut ja toivottavasti tuleva tradenomi. Tässä SM-hiihtoprojektissa työskentelen yhdessä muiden tiimin jäsenten kanssa ja vastuullani on muun muassa julistekoordinointi. On varmasti hauskaa nähdä ja kokea lajia näin vähän erilaisesta näkökulmasta tämän projektin kautta! Oma hiihtotaipaleeni ei ole kovin pitkä ja siihen kuuluvat lähinnä koulun pakolliset hiihto-osuudet sekä muutamat itsenäiset hiihtoyritykset. Tykkään kyllä hiihtämisestä silloin kun kaikki sujuu, on mukavaa liikkua talvella luonnossa ja mennä kovaa alamäkiä. Nyt en ole moneen talveen suksiin koskenut, vaikka sellaiset jostain varastosta saattavat löytyä. Nuorempana tuli hiihdettyä monia latuja esimerkiksi Levin reissuilla siinä missä muut laskettelivat laudalla. Vaikka hiihtoa lajina en niin paljon tunnekaan, on mielipiteeni hyvin positiivinen. Harrastetasolla se antaa kaikille mahdollisuuden ja se on helppo aloittaa sekä tekniikka aika nopea oppia. Kilpailutasolla siinä on erilaisia lajeja, joita on jännittävää seurata katsojan näkökulmasta paikan päällä tai kotisohvalta.
SM –hiihdot 2014 Vantaa – projektin avulla meillä on mieletön mahdollisuus päästä seuraamaan hiihtoa eturivistä. Varmasti tulemme oppimaan paljon lajista ja eihän sitä vielä tiedä, mistä kaikkialta itsemme löydämme.
On aika etsiä jokaisen sisäinen hiihtäjä, vaikka lunta ei vielä olekaan ja alkaa valmistautua tulevan talven koitoksiin.
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille,
Johanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti